Kiire, kiire, kiire

Äidin lähdön jälkeen viikot ovatkin lähinnä menneet töitä tehdessä, aivan älyttömässä kiireessä. Lisäksi on vaihdettu talvirenkaita (ensilumi saapui tunturiin pari päivää sitten), huollettu auto, ulkoilutettu koiraa pyörän voimin, toimittu narikkatyttönä, hommattu toivottavasti parempi netti (joka juuri nyt on kokeilussa), kehitetty pari uutta reseptiä sekä ruoka että juomapuolelle, käyty postissa Kolarissa, matkalaukku pakattu… listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Työpaikkani ulkokuori näyttää tältä, miltä teidän?

Tänään tulee etelän pojjaat tuolta Hämeenlinnan suunnilta meidän pihaan asuntoautolla yökylään. Matka Norjasta takaisin etelään vaatii selvästi veronsa. Jotakin tekemistä illaksi vielä toivoivat, katsotaan mitä keksitään…

Huomenna n. 03.00 yöllä, olisi sitten itselläkin lähtö kohti etelää kera koiran ja loistavan matkaseuralaisen Garyn kanssa. Seitsemisen kansallispuisto siis ensimmäinen etappi, siellä olisi pari hengenheimolaista tavattavana. Meidän entisen Luonto- ja eräopasluokan perinteinen vuosimiittinki olisi tiedossa. Sinne on päästävä hinnalla millä hyvänsä, kerta jokaisessa on oltu mukana vuodesta 2010 lähtien! Niin siistiä! Mahdottoman ikävä joka ikistä, mökit ja kaikki vieläpä varattuna. Melontareissu se ennen on ollut, mutta nyt päättäjät syystä tai toisesta päätyivät jalkaisin tehtävään vaellukseen. Piste i:n päälle vielä, (yhtä lukuun ottamatta) kaikki ovat kykeneväisiä saapumaan paikalle! Tosin minun saapumisesta täältä hevon kuusesta tietää vain yksi yhteyshenkilö… ”Kjäh,Kjäh” täältä tullaan! Salaa, niin ettei kerrota muille etukäteen mitään.

Ensilumi 26.9.2013

Odottamaton vierailija

Ruskamaisemia Kilpisjärveltä

Äiti tuli pari päivää sitten, ensimmäistä kertaa oikeasti kunnolla, katsomaan tyttärensä touhuamista tuhannen kilometrin päähän! Tästä asiasta kun tiedon sain, päätin heti alkaa kehittämään tälle etelän turistille jotakin ohjelmaa. Ja jotta homma ei heti riistäytyisi käsistä, ajattelin aloittaa äideille tutuista ja turvallisista puuhista. Alkuun päästiinkin ulkoiluttamaan koiraa, käymään kaupassa ja tekemään ruokaa (helppo, purkkihernekeittoa jauhelihalla ja sipulilla).

Viikon viimeisenä vapaapäivänäni perjantaina vein koiran hoitoon naapurilähiöön kavereille ja suunnattiin äidin kanssa auton nokka kohti

Saanan huipulta

Kilpisjärveä. Melkein 3 tuntia tuli sinne ajettua maisemia ihaillen ja äiti-tytär laatuaikaa yhdessä viettäen. Ruska siellä käsivarren huipussa oli selkeästi edellä oman kotikylän ruska-aikaa.
Evästeltiin Retkussa (Kilpisjärven retkeilykeskuksella) ennen kun iltapäivästä lähdettiin valloittamaan 1029 metriä korkeaa Saana-tunturia. Hiki lensi ja törkeä puuskutus kävi meiltä molemmilta ihan huipulle saakka, kylläpä on se kunto taas laskenut. Tunturin laella tuuli ja nopeasti tuli tietenkin kylmä kaiken sen urheilusuorituksen jäljiltä, joten kirjoitettiin vieraskirjaan, otettiin muutamat kuvat - ja ei kun pikaisesti takaisin alas… Illalla ponnisteltiin viimeisillä voimilla, jalat aivan makaroneina, vihdoin takaisin autolle. Kotiinpaluumatkalla poikettiin vielä Olokselle Á la Cartea syömään ravintola Kammariin.

Pari sataa rappusta takana, muutama vielä edessä

Eipä siitä pitkä aika kerinnyt vierähtämään kun tuli viimeksi käytyä Ihmisen Ringissä, katsomassa elokuvia… Sinne ne jalat taas veivät, tosin tällä kertaa käytiin äidin kanssa katsomassa Pieni Kansani Laulu – näytelmää, trilogian 2 osaa. Pähkinänkuoressa tarina kertoi Kolarin kylän asukkaista ja niiden elämästä 1800-luvun Suomessa. Näytelmä oli hyvinkin humoristinen, vaikka paikka paikoin kertomus oli surullinen. Näyttelijät lauloivat todella hyvin ja sitä oli ilo seurata lämpimän makuupussin sisältä. Trilogian kolmatta osaa sitten vain seuraamaan ensi vuonna – sama paikka, sama aika.

Kalastajamies

Ajatuksena oli vielä keritä käymään äidin kanssa Gondolihissillä ravintola Ylläskammissa huipulla, mutta se jäi nyt sitten toiseen kertaan. Hissi sattui juuri sinä tiettynä päivänä olemaan huollossa, kun oli lämmin ja tuuleton keli sekä kirkas sää. Viimeiset päivät menivätkin lähinnä mökillä televisiota katsellessa ja seurustellessa.

Vierailtiin me sentään edellisellä työpaikallani Konijänkän Kotieläinpihalla katselemassa eläimiä ja tervehtimässä tuttuja. Koirakin pääsi siinä samalla kivasti kuluttamaan energiaa vapaana juosten ja temmeltäessä nuoren dalmatialaispentu Topin kanssa. Vastasyntyneitä minipossuvauvojakin saatiin ihailla, kun olivat juuri tuntia ennen putkahtaneet maailmaan. 14 kilometrin päästä Tiurajärveltä haettiin kesälaitumelta karanneet hevoset ratsastuksenopettaja Paulan ja sekatyömies Eeron kanssa trailerilla takaisin tallille. Loput kolme hevosta tuotiin Paulan kanssa kahdestaan ratsain, joista yksi nuori tamma sai matkata parin tunnin reissun meidän valvonnan alla irrallaan. Hyvin meni ja ongelmilta säästyttiin!

Wilhelmiina laama tuli seurailemaan lasten telmimistä Konijänkällä.

Äidin kotiinlähtöpäivänä poikettiin vielä ihan mielenkiinnosta Ylläsjärven puolelle katselemaan muutamaa ”avaimet käteen” – valmistaloa. Olisihan se täällä kuitenkin kaikista viisainta ostaa oma tontti ja rakentaa/pystyttää talo, kun pitkäaikaisia ja järkevän hintaisia vuokrakämppiä ei alueelta löydy - ei sitten millään…

Äiti kokeili veden lämpötilaa Saanatunturin huipulla

Staalon Kaato

"Tuli tunturista mies, jätinkokoinen ja häijy. Kuljeksi varjoissa kuin katoava kuunsirppi, keräsi lapset pataansa. Koira kannoillansa katosi, kohti suuren aavan lakeutta”.

Saamelaisen mytologian pelottavaa olentoa Staaloa luonnehdittiin kookkaaksi, ihmisen näköisesi, älykkyydeltään vähäiseksi kömpelykseksi, jolla oli mukanaan koira ja oma hopeinen veitsi. Staalo oli tunturin pelottava varjo ja uhka, josta liikkui tarinoita murhaajana, raiskarina ja ryövääjänä.

Pentti ”Pena” Luomakankaan ideasta, 2000-luvun alussa, lähti ajatus Staalon Kaato kiertueesta. Tarkoituksena oli järjestää musiikkikiertueita syrjäisissä kylissä ja kaupungeissa, lähinnä Pohjois-Lapissa. Ensimmäinen spektaakkeli saatiinkin käyntiin vuonna 2010, jolloin vierailevina tähtinä toimivat. Amoc, Asa ja Ismo Alanko. Muita tunnettuja muusikoita edellisinä vuosina ovat olleet mm. Maija Vilkkumaa ja 22-Pistepirkko.

4. vuosi Staalon Kaatoa starttasi tiistaina 3.9. Kilpisjärven Retkeilykeskukselta. Vuorossa toisena oltiin siis me; eli kylän keskustassa toimiva, paikallisten ja kausityöntekijöiden ”olohuone”, Public House Selvä Pyy. Esitys kesti 2,5 tuntia ja oli vähintäänkin erikoinen. Porukkaa oli onneksi ihan hyvin, vaikka toki olisi voinut olla enemmänkin. Muistoksi, keikan jälkeen, ostin Staalon Kaato t-paidan.

Vähän jälkeen keskiyön, pääsin vihdoin ja viimein iloisena mutta väsyneenä kömpimään lämpimän peiton alle. Uni ei kuitenkaan helposti tullut. Selvästi kroppa kävi vielä ylikierroksilla hämmentävästä spektaakkelista ja ajatus seuraavasta päivästä hieman jännitti… sillä aamulla olikin aikainen herätys uuteen työpaikkaani. Ensimmäinen työvuoroni Kesängin Keitaalla, kauniin Pallas-Yllästunturin kansallispuiston kupeessa, alkoi mönkijäkyydillä kello 9 aamulla.

           

                                                             Public House Selvä Pyy - ennen remonttia

http://staalonkaato.blog.com/